By Oskari Uotinen

Jakamisesta

Jani Lilja kirjoitti Clienten blogissa mielestäni erinomaisesti työn yhteisöllistymisestä ja sen (enimmäkseen positiivisista) vaikutuksista työhön. Sosiaalisesta mediasta keskusteltaessa on ehkä muodostunut jo kliseeksi puhua jakamisen merkityksestä, mutta kun se vaan on asia, joka on yhteisöllisen työskentelyn ytimessä. Asiantuntijuuden jakamisen merkityksen nostaa myös Jani bloggauksessaan esille. Jakaminen on teema, joka on sydäntäni lähellä. Jakamisessa ei ole [...]

Mihin aika menee?

Tämän vierasbloggauksen on Intosomen blogiin ystävällisesti kirjoittanut Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Juha T Hakala. Juha toimii myös yrittäjänä Ideo Oy:ssä. Tiesittekö: on tutkimuksia, joiden mukaan tietotyöntekijällä menee keskimäärin kaksi työviikon viidestä päivästä pelkästään tiedon hakemiseen. Se tekee 3,2 tuntia päivässä. On myös väitetty kestävän neljä minuuttia toipua yhden sähköpostin aikaansaamasta keskeytyksestä – siis, ilman, että edes [...]

Innostuksen voima

Olen suuri innostuksen puolestapuhuja. Mielestäni innostuksen voima on yksi merkittävimmistä voimista, jotka ohjaavat meitä ja joilla voimme myös pyrkiä ohjaamaan muita. Väitän, että innostus on myös yksi tärkeimmistä muutosta ruokkivista tekijöistä. Muutos on pysyvä olotila. Alalla kuin alalla vaaditaan uuden oppimista ja toimintatapojen muutosta. Silti tuntuu, että muutokselle varattu aika on koko ajan lyhyempi ja [...]